30. toukokuuta 2015

Kesäkassi


Mulle kotiutui söpöin kesäkassi ikinä! Eräs blogini lukija oli pelästynyt,
että koti muuttuu siniseksi ;) Mutta ei tokikaan! Vaaleanpunaista
ei vain voi vastustaa ja on ehoton lempparini :) 




Pidän siitä, että Instassa ja blogeissa näkee ihastuttavia shoppailu
vinkkejä. Tämä kesäkassi oli sellainen. Joten kiitti StellaVanilja kun jaoit
Instassa tämän vinkin :) Söpöyden lisäksi oli halpa kuin mikä!
Kyllä nyt kelpaa. Kassia piti tietty heti testiä ja kaunis valkoinen
hortensia tuotiin sillä kaupasta kotiin.




Tänään on tuntunut siltä, että kesä tulee! Suvivirsi on veisattu ja
pojat pääseet kesälaitumille. Lämpö on myös hellinyt ja ollaan lähes
koko päivä laitettu kukkia sekä toivottavasti ison sadon tuovia
taimia kesähuoneeseen. Huomenna järkätään poikien kanssa pienet
eskarin/koulun lopettajais partyt! Toivotaan, että säät suosii myös
huomenna niin voi herkutella ja hauskutella ulkona.





Mukavaa illan jatkoa ja onnea
 valmistuneille!



27. toukokuuta 2015

Emalimukit


 Oi ihanuus, tuomi alkaa availla nuppujaan. Johan puiden kukkaloistoa
on odoteltukin. Eiliseltä lenkiltä napattiin muutama tuomen oksa
keittiötä koristamaan. Nyt vielä kun olivat nupullaan ei niissä näkynyt
ötkököitä joita noissa useimmiten on. Kauniita ovat.




Olen hulluna emalisiin juttuihin. Nämä pienet ja suloiset Ib Laursenin
emalimukit ostin keväällä Mallan Makeissa käydessä. Olivat 
puoleenhintaan eikä mukille tainut jäädä kun pari euroa hintaa.
Mukit ostin tulevaan leikkimökkiin. Pitäisi melkein kysyä josko
niitä vielä sattuisi löytymään niin saisi muutaman lisää. 
Emalikannu jossa tuomenoksat ovat oli tosiaan löyty Hämeenlinnan
reissulta Tiirinkosken tehtaalta muistaakseni.




 

Ai niin vielä pakko kertoa teille upea tarjous T`Aide Living
koruista johon linkki onkin sivupalkissa. Tämän viikon loppuun
saakka tuplataan eli saat tilaamasi tuotteet 2 yhden hinnalla. Nyt onkin
oiva tilaisuus tilata vaikka kamun kanssa ja saada korut edukkaasti
kesän juhliin :)





Kaunista viikon jatkoa!


24. toukokuuta 2015

Kesän merkit


 Kesäisiä puuhia on pitänyt tämä sunnuntai sisällään. Ensimmäisen
kerran leikattu nurmikko tuo mukavan kesän tuoksun. Ensimmäiset
raparperit saatiin mummulasta ja ensimmäiset vaaleanpunaiset
petuniat istutettu. Pieni puutarhurikaveri kävi päikkäreillä ja jouduinpa
itekkin käydä sisällä levähteleen kun kurkku on niin kipeä ja 
karhea. Flunssa yrittää pukata kovasti, nyt täytyy yrittää malttaa 
levähellä. Jospa ensimmäisen raparperipiirakan kuitenkin
leipoisi iltapäiväkaffin kaveriksi.





Suloista sunnuntaita!


22. toukokuuta 2015

Sininen sisustuksessa


 Tulin nopeasti huikkaamaan moikat  ja toivottelemaan viikonloppuja.
Valkoisen ruusukimpun ostin viikonloppukukiksi ja suklaakuorrutteiset
pähkinät herkuiksi itselleni. Huippua kun on viikonloppu eikä ole
mitään sovittuna. Viikonlopun aloitin vaihtelemalla kuppien ja
kippojan paikkoja. Sininen näköjään valtaa yhä enemmän paikkaa
mun sydämestä. Tuon kauniin kankaan tilasin ja ajattelin 
ommella pari tyynyä siitä.






Mukavaa ja ennenkaikkea rentouttavaa 
viikonloppua!



20. toukokuuta 2015

Tilda ompeluja


 Taas sataa! Sateinen vapaapäivä on kulunut kesäisissä tunnelmissa
sateesta ja koleasta säästä huolimatta. Kaivon korista esiin ihanat
Tildan kankaat joista aloittelin leikkaamaan tilkkuja peittoon.
Tuo leikkaamisvaihe on niin tympeä! Ompelin myös leikkeihin
muutaman herkun lisää. Nuo päärynät esimerkiksi on niin helppoja
ja nopeita tehdä, että meidän tuleva koululainen on niitä innokas
myös ompelemaan. 



Tilasin pari GG:n koriliinaa joista ajattelin tehdä tyynyt. Tuo 
Celine White kuosi on ihana. Kyllä oli kauniisti pakattulähetys
Pienet jutut saavat iloiseksi :)




Tänään oli suuri päivä meidän poitsulle kun kävi tutustumassa kouluun.
Voi miten pieniä nuo tuleavat koululaiset vielä onkaan. Illalla
on vielä eskarin kevätjuhla ja kyyneliltä ei varmasti voi
välttyä. Haikeaahan se on mutta mukavat eskarimuistot ovat
mielessä varmasti pitkään
 
Täällä talon täyttää vilske ja vilinä. Nappasin kaverin lapset
meille leikkimään.
Pirtsakkaa päivää sateesta huolimatta!


17. toukokuuta 2015

Toukokuinen puutarha


Voi miten nautinkaan puutarhatöistä! Sielu lepää ja kroppa saa
liikuntaa. Kyllä näissä puuhissa pysyy nuppi ja kroppa kunnossa.. Tai
niin ainakin luulisi :) Äitienpäivälahjaksi saatu aktiivisuusranneke tykkää!
Mikä parasta tänä viikonloppuna ollaan oltu koko porukka kotona ja tehty
 hommia yhdessä. Niin ulkona kuin sisällä. Esikoisen kanssa pestiin eilen
terassit ja isäntä maalasi ulkokalusteita. Leikkimökki suunnitelmat
etenee ja tänään istuttelin muutaman uuden perennan. Kevään
ensimmäiset kukkijat ilahduttavat jo puutarhassa. 


pilttipurkista maljakko diy,


Sinkkiset istutusastiat ja muutenkin sinkkiset jutut on niin
mun mieleen. Tuota sinkkistä jakkaraa olen jo viime kesänä ihastellut
Clasulla ja nyt se vihdoin lähti mukaan. Ihana on! Istutin pari kesää
sitten valkoisia kaunokaisia, Belliksiä kukkapenkkiin. Ne leviävät jotenkin
kummasti ihan minne sattuu kukkapenkissä joten otin kaikki niiden
alut pois ja istutettelin ruukkuihin. Ensimmäiset alkavat pian
kukkimaan puisessa miehen tekemässä lokerikossa.



Päätettiin, että loppuilta rötvätään soffalla mutta nyt näyttää aurinko
jälleen pilkistävän joten katotaan maltetaanko kuitenkaan sisällä
pysytellä. Jokahan ne säät alkaisi lämpeneen ens viikolla?




Mukavaa iltaa!



16. toukokuuta 2015

Jätskibaari synttärit


 Viimeiset pari päivää on juhlittu meidän 7-vuotiasta murua. Ensi
viikolla on kouluun tutustuminen ja tuntuu niin hassulta, että 
meidän pieni viikari on pian jo koululainen. Haikeaakin se on!
Kun koulutie alkaa tuntuu myös, että aika suorastaan juoksee.
Työkaverini sanoikin, että pian huomaat järkkääväsi rippijuhlia..
Onneks se tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta ;)




 Kaverisynttärit juhlittiin eilen 8 pojan voimilla. Tuo määrä oli 
ehdoton maksimimäärä mitä annoin poitsun kutsua. Muistelen
vieläkin kauhulla esikoisen eskarisynttäreillä jolloin täällä oli kaikki
eskarin poikakaverit. Hui mikä meno oli! Mutta eiliset juhlat
meni oikein hienosti. Jätskibaari teemalle mentiin, helppo vaihtoehto!
Erimakuisia jätskejä ja paljon höysteitä jäden päälle. Kertakäyttöset
jädekupit on ostettu Clasulta.






Näpertelystä kun pidän halusin hieman koristella juhlapöytää.
Pinterestistä löysin hakusanoilla Ice Cream Party nuo söpöt tulostettavat
jutut jotka koristavat pöytää. Noi Keep Calm jutut on myös 
hauskoja.









Huippua kun on pitkä viikonloppu. Olin eilisen myös vapaalla
ja vielä kaksi edessä. Nautitaan näistä. Toivottavasti nuo säät alkaisi
lämpenemään niin viittisi tehdä jotain ulkonakin. Leikkimökkiä
pitäisi alkaa näpsyttelemään.. Sisustusjutut sinne on jo ostettuna,
enään puuttuu itse mökki ;)

Mukavaa viikonloppua!



12. toukokuuta 2015

Perheen uusin tulokas


Kaunis ilta-aurinko valaisi olohuoneen. Kaatosadetta lupailtiin
mutta saatiinkin iloinen ylläri. Meidän perheeseen on tullut uusi
tulokas. Komea pupuherra nimittäin. Tämä oli löytö Hämeenlinnan
reissulta. Ainokainen oli myynnissä ja hintalapussa -50%.
Ei tarvinut miettiä ostaakko vai ei, muuten en olisi raaskinut
varmasti. On niillä kova hinta vaikka söpöjä toki ovat.







Nyt jännittävä lätkäilta tiedossa. Onkos siellä muita fanittajia?
MM-kisat on aina ehdottomasti katsottava, ainakin Suomen
pelit. Joten sohvan nurkkaan siis pupuherran viekkuun :)

Unia!

10. toukokuuta 2015

Äidin oma muistojenkirja


Vietän tänään äitienpäivää yhdettätoista kertaa. Tänään
onnitellaan äitiä, mummua, anoppia sekä miehen mummoa.
Mielessä ovat myös ne joilla syli on tyhjä tänään. 

Kiitollinen, siunattu, onnellinen. Lapset ovat suuri lahja.
Instassa näin kuvan tästä söpöstä muisti/päiväkirjasta. Lapsena
rakastin kirjoittaa päiväkirjaa, katsotaan saanko näiden 
kansien väliin kirjoitettua.
 


Aamun aurinko herätteli minut jo ajoissa äitienpäivään. Pienet vielä
nukkuvat ja ehkä kohta heräilevät joten nyt on kömmittävä takaisin
pehkuin jotta saavat äiskän yllättää ja herätellä. Perinteisesti
sängyyn tuodaan aamupalaa, lahjoja ja äiskä saa paljon haleja.
 
Ihanaa äitienpäivää ♥

9. toukokuuta 2015

Uutta kotiin- Ib Laursenin peitot


 Sininen on vallannut sydämestä isommankin palan. Ja uudet
lähiaikojen ostokset on olleet hyvinkin sinisävyisiä. Ihanat uudet
Ib Laursenin torkkupeitot ja Greengaten lattemukit ovat
kotiutuneet meidän kesäkotia kaunistamaan. 


Mollegaarden




Vapun aikaan bongasin paristakin nettikaupasta lattemukien
olevan alessa. Voi olla, että muuten latet olisivatkin jääneet
kauppaan. Näitä kyseisiä mukeja olin jo pitkään miettinyt.
Nyt ne kaunistavat keittiötä. VillaHovin Ansku oli löytänyt Instasta
kuvan kauniista sinisävyistä peitoista joihin itsekkin ihastuin. Hän
oli tilannut ihanat Ib Laursenin peitot Tanskasta saakka. Yritin
itse peittoja etsiskellä Suomalaisista verkkokaupoista myös mutta
niitä ei löytynyt, harmi! Joten päätinpä minäkin tilata ekkua
kertaa ulkomailta Anskun hyvin kokemusten perusteella. 




Kyseinen Mollegaardenin verkkokauppa olikin nimenä tuttu.
Usein olen ihastellut sen todella laajaa valikoimaa. Tilaus saapui
nopeasti 5vrk:ssa. Usein Suomestakin tilatessa menee 
sama aika. Mikä parasta Mollegaardenista Suomeen tilatessa
yli 100e tilaukset tulevat postikuluitta. Täytyi sitten tilata
vielä pari Mailegin juttua joita en ole myöskään löytänyt Suomesta.
Suosittelen lämpimästi! Verkkokaupassa on mahtava valikoima mm.
Mailegin juttuja, Greengatea, Ib Laursenin, House Doctorin ym.
tuotteita. Onkos muita siniseen hurahtaneita?




Nautiskellaan viikonlopusta!


6. toukokuuta 2015

Kevään kukkivat keittiön kaunistuksena

 Hyvää huomenta. 

Arvonnan voittaja selviää myös tässä postauksessa. Vapaapäivä ja 
kiireetön aamu. Tai no pian lähdetään viemään eskarilainen mutta 
sitten saakin rauhassa tulla laittelemaan paikat kuntoon. Vapun aikaan
sain vähän aloiteltua ikkunoidenpesu ja tulipa siinnä samalla
järkkäiltyä muutenkin paikkoja. Keittiötä kaunistaa kevään
kukkivat sipulikukat, Idänsinililjat. Niin kauniit ja kestävätkin
yllättävän pitkään maljakossa. Tai tässä tapauksessa
Greengaten minilatessa :)






Tänään on tiedossa mukava päivä sillä tapaan pitkästä aikaa
rakkaan ystäväni. Vaikka välimatkaa on vain 30km niin silti
tulee tavattua aivan liian harvoin. Se on tämä arki joka
vie mukanaan, ikävä kyllä.




 Ihastuttava Iinun lahjoittama tilkkutyynyn päällinen on nyt
arvottu ja voittaja on... Toiveettodeksi kommentilla: 
Miten suloisia juttuja :) Arvonnassa mukana! Onnea hurjan
paljon voittajalle! Laitatko mulle mahd. pian yht.tietosi mailiin
omakotionnenpesa@gmail.com niin saadaan voitto matkaan.




Nautitaan päivästä ja halitaan ystäviä!



4. toukokuuta 2015

Pilvenhattaralla ja Hämeenlinnaan shoppailuvinkkejä

 Vihdoin maltan istua koneelle pidemmäksi aikaa ja sain katseltua
reilun viikon takaisen blogireissun valokuvat läpi. Mutta palataanpa meidän 
Hämeenlinnan reissulle. Varoitus! Pitkä postaus on tiedossa :)

Pääkohta reissussa oli tietysti tapaaminen ihanien 
ystävien kanssa sekä kyläily Pienellä Pilvenhattaralla, sitä olin
odottanutkin jo pitkään. Ja ai ihanuus mikä koti. Kuvat
puhukoon puolestaan. 









Pilvenhattaralla oli niin kodikasta ja kaunista, pieniä yksityiskohtia
koti oli täynnä. Upeita vanhoja huonekaluja ja niin ihana 
tunnelma vallitsi täällä kodissa. Eihän sieltä olisi malttanut
pois lähteä. Kiitos vielä emällälle ihan kaikesta! 










Kyläilyn jälkeen suunnattiin sitten tietysti sisustuskaupoille.
Niitä olikin mukavasti Hämeenlinnan ympäristössä. Aluksi ajelimme
Tiirinkosken tehtaalle. Maalaismaisemassa sijaitsi tämä kaunis, käymisen
arvoinen putiikki. Valtavan iso myymälä  täyttyi kauniista
sistustustavaroista. Kahvila tehtaalla oli myös.





 
Seuraavaksi vuorossa oli Metsäpellon puoti, täällä vierailua olin
odottanut varmasti kaikista eniten. Kuvat joita putiikista olen nähnyt
ovat niin herkullisia. Ja niinhän se olikin. Täynnä mieluisaa
sistustavaraa ja täältä teinkin aika isot ostokset :) Suosittelen lämpimästi
käyntiä Metsäpellon puodissa. Puodin yhteydessä toimii myös
  kahvila sekä pieni kirppis.







Majoituimme viihtyisässä Hotelli Emiliassa joka tahtoi tarjota
meille majoituksen. Suloinen, pieni ja rauhallinen hotelli täydellisellä
paikalla ydinkeskustassa. Lauantaina olikin helppo hotellilta käydä
kaupoilla. Majoituimme perhehuoneessa joten saatiin viettää
iltaa ja höpötellä pitkälle yöhön ( tai no itse taisin nukahtaa jo ajoissa
muiden vielä jutellessa, illan torkku aamun virkku) :)



Keskustassa oli kivoja kauppoja myös ja niistä mieleen
jäi varsinkin Finnmarin jossa oli kivaa sisustustavaraa halvoilla
hinnoilla. Pakko vielä mainita ruokapaikka jossa käytiin 
illallisella. Paikka oli nimeltään Popino .Siellä oli mielettömän
hyvä ruoka! Salaattipöytä oli aivan loistava, mielettömästi
vaihtoehtoja ja kaikenkukkuraksi juuri paistettua leipää.

Instassa seuraajat jo tietävät mihin meidän blogitreffit päätyivät..
Lauantaina ennen kotiin lähtöä käytiin vielä syömässä ja jäipä
ruokailu kakkoseksi kun viereiseen pöytään istui upea mies nimeltään
Elastinen! Me oltiin ihan mykistyneenä ja ruuat kyllä jäähtyi lautaselle ;)
Saatiinpa nimmarit lapsille kotiin tuomiseksi sekä valokuva muistoksi.
Ikimuistoiset  blogitreffit, ihana reissu!

Matkassa olivat Pilvenhattaran lisäksi


1. toukokuuta 2015

Vappukoristeet

Eilen ei meinannut millään ymmärtää, että on vappuaatto. Monta
vuotta kun olen ollut lasten kanssa kotona ollaan aloteltu
Vapun vietto jo vappuaatto aamuna koristeluilla, munkkien
paistamisella ja maistamisella. Tänä vuonna sima sentään saatiin tehtyä
ja munkit paistettua eilen illalla. Osa porukasta toivoi "Arnoldsin
donitseja suklaakuorutteella" ja kuorrutteeksi sulatin Fazerin
sinistä ja sekoitin sen kuumennettuun vispikermaan.







 Tänä aamuna innostuin näpertelämään lahjapaperista
viuhkoja koristeeksi. Idean tähän sain Huvikumpu Living blogista.
Nopeat ja helpot tehdä. Onhan nuo aika söpöt :)






Simapullon etiketti syntyi nopeasti myös lahjapaperista ja koriste
teipistä leikatuilla viireillä. Näpertely on niin hauskaa!
Täällä oli magee ilma eilen ja aika lämminkin. Tänään arska
paistaa myös väliin täydeltä terältä, kerrankin vähän parempi
vappu sää. Jossapäin Suomea oli luntakin satanut reippaasti,
apua!! No toivotaan joka puolella auringonsäteitä.




ILOISTA VAPPUA!